Keitä olemme?

Mythos ry on Helsingin yliopiston uskontotieteen ainejärjestö, jonka päätavoitteena on sukeltaa kiinnostaviin uskontotieteellisiin aiheisiin, edunvalvoa jäsentensä etua ja pitää huolta heidän virkistyksestään. Mythos järjestää neljä kertaa vuodessa Buddhabariksi nimettyjä keskustelutilaisuuksia, jossa 1-5 tutkijaa perehtyy vapaamuotoisesti yleisön kera valittuun aiheeseen. Tämän lisäksi uskontojen eri puolia tutkitaan myös esimerkiksi elokuvien pohjalta ja eri uskonnollisiin yhdyskuntiin suuntautuvien ekskursioiden myötä. Mythos julkaisee kahdesti vuodessa ilmestyvää Mynthos-lehteä, jossa perehdytään eri ajankohtaisiin teemoihin. Vuoden 2014 Mynthokset on nähtävillä osoitteessa http://issuu.com/mynthos.
Ainejärjestönä Mythokselle tärkeää on myös verkostoiduttaa jäseniään sekä pitää huolta heidän jaksamisestaan. Mythos järjestääkin jatkuvasti erilaisia juhlia, peli-iltoja, yhteisruokailuja ja kulttuurillista rentoutumista. Mythos huolehtii myös uskontotieteen työelämäosaamisesta erilaisten työelämätapahtumien muodossa.
Helsingin yliopiston uskontotieteen oppiaine on kahden tiedekunnan välissä. Vuosittain sisään otetaan 11-12 humanistia uskontotieteen pääaineopiskelijaksi ja noin 30 teologia valitsee aineen pääaineekseen. Tämän lisäksi uskontotiede vetää paljon sivuaineopiskelijoita. Helsingin yliopistossa voi opiskella myös evankelisluterilaisuuden, islamin ja buddhalaisuuden opettajaksi.

Oletko kiinnostunut Mythoksen toiminnasta? Pysy kärryillä ajankohtaisista tapahtumista liittymällä Mythos ry:n facebook-ryhmään ja/tai Mythoksen sähköpostilistoille. Sähköpostilistalle liitytään lähettämällä _ilman otsikkoa_ viesti "subscribe mythos-list" osoitteeseen majordomo(ät)helsinki.fi

Mythos is the student organization of Study of Religions in University of Helsinki. We bring people interested in Study of Religions together in different events: seminars, parties, excursions and so forth. Mythos publishes a magazine called Mynthos that is mainly in Finnish (it can be read here: http://issuu.com/mynthos). However, if you wish to write in it, language is no barrier!
If you are interested in the activities of Mythos please join our mailing list by sending " subscribe mythos-ry" to majordomo(at)helsinki.fi with no headline. The list contains only invites in English to different events organized by Mythos.  To stay up to date of our events you can also join our facebook group https://www.facebook.com/groups/5718514746/